KESÄTYÖ Tie-/katusuunnittelijaharjoittelija

Haemme tie- ja katusuunnitteluun harjoittelijaa Liikenneväylät-yksikköömme Tampereelle. Tärkeimmät tehtäväsi on olla avustamassa kokeneempia suunnittelijoita erilaisissa väyläsuunnitteluhankkeissamme. Pääasialliset tilaajamme ovat Liikennevirasto, Ely-keskukset ja kaupungit sekä rakennusliikkeet. Huippujoukossamme pääset kokemaan projektisuunnittelun laidasta laitaan – pienistä paikallisista projekteista aina valtakunnan kärkihankkeisiin asti.

Odotamme
Olet opintojen loppuvaiheessa oleva teekkari tai insinööriopiskelija. Haluat kehittyä alallasi ja oppia uutta työskentelemällä asiantuntevien kollegoiden kanssa vaihtelevissa ja mielenkiintoisissa projekteissa. Suoritat sinulle annetut tehtävät luotettavasti ja vastuullisesti. Toimit oma-aloitteisesti, olet organisointikykyinen ja asenteesi on innostunut. Tiimihenkisyys ja yhdessä tekeminen ovat yksikkömme peruspilareita.

Ramboll työyhteisönä
Yrityskulttuurimme perustuu vahvasti ihmislähtöisyyteen. Olemme tutkitusti yksi Pohjoismaiden suosituimmista työnantajista alallamme. Monialaisena ja kansainvälisenä yrityksenä tarjoamme hyvät puitteet itsensä kehittämiseen sekä monenlaisia uramahdollisuuksia.

Vastuullisuus asiakkaita, yhteiskuntaa ja työntekijöitä kohtaan on keskeinen liiketoimintaamme ohjaava periaate. Haluamme edistää ja tarjota palveluja ja ratkaisuja, jotka tukevat kestävää kehitystä.

Hakemukset
Lähetä hakemuksesi tehtävään täyttämällä hakulomake kohdasta "Hae työpaikkaa" viimeistään 17.2.2019. Huomioithan, että emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Marko Turkki, 0400 512123.

Sista ansökningsdag 2019-02-17
Arbetsort Tampere

Ramboll Sverige

Ramboll Sverige
Huvudkontor: Krukmakargatan 21, Stockholm
Postadress: Box 17009
104 62 Stockholm
Tel:+46 (0)10 615 60 00
Fax:+46 (0)10 615 20 00

Mail: infosverige@ramboll.se